Rikosten ja Riitojen Sovittelu Helsingissä

Haluatko sovittelijaksi?


Vapaaehtoissovittelijoiden peruskurssi

Peruskurssi vapaaehtoisiksi sovittelijoiksi haluaville järjestetään yleensä puolentoista vuoden välein. Kurssi-illat ovat noin kerran viikossa. Peruskurssi kestää noin 2-3 kuukautta ja siihen saattaa sisältyä myös lauantaisin pidettäviä osioita.


Uudesta peruskurssista tiedotetaan näillä sivuilla.

 

Peruskurssilla käsitellään sovittelun käytäntöihin liittyviä asioita aina sovitteluneuvotteluun kutsumisesta sopimuksen laadintaan, mutta myös useita asiantuntijaluentoja mm. poliisitutkinnasta, syyteharkinnasta ja vahingonkorvaus-juridiikasta. Kurssilla käydään läpi myös asiakkaiden kohtaamisiin liittyviä vuorovaikutusasioita.

 

Miten kurssille voi hakea?

Kursseille voi hakeutua kuka tahansa täysi-ikäinen henkilö, jonka oma elämä on siinä tilanteessa, että voi ajatella vaativan vapaaehtoistyön sopivan itselleen. Ennen kurssille hyväksymistä ehdokkaat haastatellaan.

 

Toimiessasi vapaaehtoissovittelijana Sinua sitoo sama vaitiolovelvollisuus kuin viranhaltijoitakin. Sinulta toivotaan kurssin jälkeen aktiivisuutta päivittämällä sovittelutietojasi ja -taitojasi. Parhaiten se käy sovittelemalla, mutta myös osallistumalla koulutustilaisuuksiin, joita sovittelutoimisto järjestää vuoden mittaan.


Vapaaehtoissovittelijana toimiessasi saat aluksi peruskurssin jälkeen pariksesi kokeneemman sovittelijan sekä tietenkin sovittelutoimiston ohjauksen ja tuen. Vapaaehtoissovittelija ei saa toiminnastaan palkkaa, mutta kulut korvataan kiinteällä kulukorvauksella. Sovittelutoiminta muistaa sovittelijoitaan myös pitkin vuotta järjestettävillä yhteisillä virkistäytymistapahtumilla, joissa tapaat muita vapaaehtoissovittelijoita mukavan yhdessäolon merkeissä.


Tulosta sivu